tiistai 23. huhtikuuta 2013

30.12.2003

Tiistai 30.12.2003
Pakkasta aamulla saman verran, kuin eilenkin ja samaten Jussin tuuraus jatkuu, kuten eilenkin.
Työnjohtopalaverissa käytiin läpi huoltotöiden tilanne kuivaamolla ja normaalit tuotannolliset tulokset, sekä kuunneltiin tuotannon työnjohtajien huolet toiseen kertaan, tällä kertaa palaverissa. Kun pääsin tuolta palaverista, niin kävelin sitten kuivaamolle katsomaan töiden edistymää. Työt jatkuivat Veetun pojilla siitä, mihin eilen jäätiin, kuormansiirtolaitteisiin tehtiin pieni muutos, jolla toivottiin olevan positiivinen vaikutus toimintaan, tämä nähdään sitten joskus tulevaisuudessa. Lisähommana täällä tuli esille kuormahissin viat, kukaan ei ollut niitä muistanut etukäteen minulle kertoa, joten jouduin "säveltämään" korjauksen paikan päällä, olisi ollut hyvä, jos tämänkin olisi kerennyt oikein suunnitella ja valmistella, nyt me vain Veetun asentajien voimin vauriot korjattiin. Mielestäni kannattaisi aina miettiä tällaisten vaurioiden yhteydessä, miksi vaurio on tullut ja voidaanko jotenkin korjauksen yhteydessä vaikuttaa siihen, ettei sama vaurio enää uusiudu, nyt jouduttiin valitettavasti vain korjaamaan rikkoontunut kohta ennalleen, entisellä rakenteella.
Kun oltiin päivä kuivaamolla touhuttu, otin noista Veetun asentajista pari kaveria, joita ajattelin käyttää paketoinnin päätyvasteen vaihdossa ja lähdimme katsomaan tulevaa työtä. On aina hyvä, että asentajatkin näkevät tulevan työmaan etukäteen ja näkevät, kuinka laitteet kohteessa toimivat. Heille tulee näkemys toiminnasta ja he osaavat ottaa laitteen toiminnan huomioon sitten asennustyön edetessä ja voivat vielä asennuksenkin yhteydessä keksiä hyviäkin ideoita uuden laitteen toiminnan maksimoimiseksi. Tällä on myös motivoiva vaikutus, vaikka asentajat ovatkin "ulkopuolisia", mutta kyllä he ovat työstään ja sen tuloksista sen verran kiinnostuneita, että on hyvä nähdä laitteen toiminta ennen ja jälkeen muutoksen. 
Tässä se tämäkin päivä meni lähes kokonaan kentällä heiluessa ja toimistohommat jäävät sitten huomiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti