torstai 18. huhtikuuta 2013

13.12.2003

Lauantai 13.12.2003
 
Lauantai ja nosturin ohjaamon vaihtotyö on hyvässä vauhdissa, tämän projektin nosto- ja kuljetuspalveluja tuottava Asko oli jo aamutuimaan nostanut vanhan ohjaamon pois paikaltaan ja kuljettanut sen korjaamon pihamaalle, siitä sitten puretaan ensi viikolla pois sellaista tavaraa, jota voidaan jossakin muualla käyttää myöhemmin.
Keskustelin Konecranes:n asennusvetäjän kanssa siitä, että todennäköisesti joudutaan uuden ohjaamon aikaisempaan ohjaamoon verrratun suuremman painon vuoksi lisäämään olemassaolevaan vastapainoon lisää kuormaa, tämä ei ole ongelma ja se voidaan hoitaa sitten koekäytön jälkeen, mikäli näin täytyy tehdä. Tämä on ainoa asia, joka ei ole tullut aikaisemmin esille, mutta josta olisi voinut tulla meille tietoa aikaisemmin, oikeastaan tämä on Konecranes:n ongelma, sillä me olemme tilanneet uuden ohjaamon paikoilleen asennettuna ja koekäytettynä, katsotaan mitä tulaman pitää.
Nyt kun olin lauantain töissä, hommasin Masankin tänne korjaamaan noita nosturihallin ja jälkikäsittelyn väliseinän levytyksiä. Näissä on vain vanhan levyn poisto ja uuden kiinnitys ruuveilla paikoilleen henkilönostimesta käsin, eiköhän saada aika lailla valmiiksi tämä tänään.
Käytin aikaani asennustyömaalla koko päivän, mekaanisesti tuon uuden ohjaamon asennus on nopea suorittaa, mutta sähköistyksessä on suurin työ, ainakin ajallisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti