Tiistai 25.11.2003
Tänään oli pois ostaja ja minä tuuraan hänetkin tässä ohessa, samalla käsittelen myös meksuun menevät laskutkin ja tarkastan automaattiset hankintaimpulssit, hankitaanko kyseiset tavarat vai voidaanko niitä kunnostaa.
Aamulla klo 08.00 työnjohtopalaveri ja taas, kuten arvata saatoi, alkoi palaverissa jahkaaminen sahausosaston ongelmista lumen ja pakkasen tultua. Juha sai ottaa näihin kantaa ja kuuntelin itse sivukorvalla puheenpärinää.
Palaverin jälkeen menin kuivaamolle kuivauksesta johtuvien vesien määrien mittaamiseen liittyvää selvitystä suunnittelemaan, jotenkin on saatava nuo maksimivesimäärät mitattua, jotta osaan hankkia oikeankokoisen öljynerotuskaivon sinne joen penkereeseen. Keskusteltuani kuivaamohoitajan kanssa, sain tietää, että klo 07.00 ja klo 11.00 kuivaamon prosessin mukaan, tulee sieltä suurimmat määrät vettä, joten tuolloin on mentävä mittamaan vesimäärät. Ei muuta kuin vesiämpäri ja sekuntikello mukaan ja putkenpäähän odottamaan virtaaman nousua, tein mittauksen itse, sillä halusin varmistua, että mittaus on tehty juuri, kuten itse ajattelin. Kun olin saanut määrät ja ajat mitattua, menin toimistolle ja laskin virtaamat ja kaivo tilaukseen.
Sahausosaston porukka tulee suorittamaan joitakin koeajoja laudan särmäyslinjalla, joten hommasin heidän avukseen Askon, joka suorittaa aihioiden siirtoja ja nostoja kuorma-autollaan. Tämä on hyvä asia, että prosessia tutkitaan ja kehitetään, veikkaan kuitenkin tästä syntyvän jonkinlaisen työlistan kunnossapidolle.
Nyt kun talvi tuli, huomattiin, että korjaamon käytössä olevasta pyöräkuormaajasta oli mennyt lämmityslaitteen puhallin rikki, joten hommasin sahalla trukeilla urakoivan työnjohtajan vaihtamaan puhaltimen uuteen.
Minulla meni vielä aikaa varaston kanssa touhutessani, minulla on ollut tapana aina näillä osatajan tuurauspäivillä, tarkastamassa varaosavaraston tila. Tämäkin on sellainen toiminto, jonka toimintoja olen ollut suunnittelemassa ja sitten käynnistämässä, kun paperitehtaan kanssa yhteistoiminnan herrat lopettivat kustannusten säästämiseksi. Varaston tila on pysynyt hyvänä, eikä vähiten sen ansioista, että varastomies vaihdettiin ohjelmiston kanssa yhtäaikaa. Enää varastossa ei ole lähellekään sitä määrää "Ei kirjanpidossa"- kaulalapulla varustettuja komponentteja ja osia, kuin oli aikaisemmin. Nyt oikeastaan päästään myös seuraamaan varaston kiertoakin ja päästään siirtämään hitaasti kiertävät artikkelit pois tästä ahtaasta, mutta sijoitukseltaan optimaalisesta varastosta toiseen kauempana olevaan varastoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti