Maanantai 17.11.2003
Aamu aloitettiin mielenkiintoisella keskustelulla mekaniikkakorjaamon ovien avaimista, tämä keskustelu kumpuaa siitä, että kunnossapidon hankkimaa tavaraa, kuten pultteja ja hitsauspuikkoja, kuluu aika ajoin suurempia määriä, ei kulutuksella ei kuitenkaan näyttäisi olevan tekemistä tuotannon seisokkiaikojen kanssa, jolloin suurimmat kulutukset näissä tarvikkeissa voisi kuvitella olevan. Sovittiin, että korjaamon avaimet sijitetaan sahahauksen valvomoon ja kuivaamon valvomoon, tämä on kyllä aivan turhaa, sieltä ne saa jokainen, joka sen haluaa, eikä keneltäkään kysellä syytä, saatikka kuittausta avaimen lainauksesta. Tällä tavalla taas arvaukseni mukaan mennään, kunnes taas huomataan jonkun tarvikkeen loppuneen salaperäisesti. Hävikkiä tulee varmaankin aina olemaan, mutta kohtuus se pitäisi olla tässäkin.
Sovin paperitehtaan jätevesilaitoksen kanssa, että saimme viedä sinne kuivaamon lämmönvaihtimien pesuaineet heille käsiteltäviksi, Altti vei kontillisen sinne käytettyä pesuainetta puolen päivän aikaan ja saamme viedä sinne samaan paikkaan tuota ainetta vastakin, kunhan kuitenkin ensin ilmoitamme heidän mestarille etukäteen tästä. Tämä on sellaista yhteistyötä, jota tällä tontilla pitäisi enemmänkin harrastaa. Yhteistyö on ollut jäissä mielestäni sen jälkeen, kun saha 80- luvun lopussa halusi siirtää joitakin työnjohtajia pois keskuskorjaamolle ja sitten viimeinen naula yhteistyön arkkuun taisi olla paperitehtaan ja sahan eriyttäminen, jolloin kaikki yhteistyö katkaistiin ja palvelut sahan piti ostaa sieltä rahalla, aivan kuin ulkopuoleltakin. Toki aikaisemminkin paperitehdas oli palveluksistaan veloittanut, mutta palveluja silloin myös sai, sen eriyttämisen jälkeen palveluja ei välttämättä saanut toivotusti rahallakaan.
Siten omiin töihin, viime viikolla reissussa ollessani, oli Järmeltä tullut tarjous jälkikäsittelyn lajittelun laskeutuvapohjaisista lokeroista, tarjous oli n. 12 500 €/ lokero, joten tämä taitaa pysähtyä tähän, olenpahan ainakin minä tehnyt oman osuuteni. Harmittaa kuitenkin kysellä näitä tarjouspyyntöjä jatkuvasti, kun tietää jo lähettäessään, ettei hankintaa todennäköisesti tule, sitten tarjouksen lähettäjät soittelevat minulle ja kyselevät miten edetään, tähän minä sitten vastaan diplomaattisesti, ettei hankintaa ehkä tehdäkään ja tällä tavalla syödään omaa uskottavuutta toisten silmissä. Pitäisi joskus myös jotain hankkiakin. Laitoin sähköpostilla kuivaamotoimittajalle kyselyn kuivaamolle uusittujen lämmönvaihtimien teknisistä arvoista, tarkoituksena olisi syöttää nuo tiedot kunnossapitotietojärjestelmään, ohjeeksi tuleville sukupolville.
Päivän päätteksi kirjoittelin viime viikon valvontareissusta matkalaskun ja laitoin sen eteenpäin esimiehelle hyväksyttäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti