Torstai 16.10.2003
Aamulla tuli tieto, ettei nosturihallin katolla olevalla vesitykillä ole hoitotasolla kaiteita ja ne pitää sinne tehdä. Minä heti sinne sitten kiipeämään ja mietin sitten, miksi alunperin tykille ei ole tehty kaiteita, onhan tuo tykki ollut paikoillaan, ainakin ulkoisesta habituksesta päätellen, 70- luvulta saakka, jolloin halli on valmistunut. Luulisi, että kaiteiden poissaololla olisi joku merkitys, tarkoitus, en usko, etteikö tätä olisi joskus aikaisemminkin katseltu tältä kantilta. Veikkaan itse kaiteen puuttuvan siksi, että kaide ei rajoittaisi tykin käyttöä, eikä tilanteen ollessa päällä, kimmottaisi tykistä lähtevää vesisuihkua "ampujan" silmille. Mitäpä minä tätä enempää ihmettelen, arvovaltainen raati on tuotantopäällikön johdolla todenneet tällaisen puutteen ja minä hoidan asian kuntoon. Soitin Veetulle, että tulisi katsomaan tämän työn ja yhdessä todettiin kaiteelle mitat ja sijoitus ja Veetun pojat sitä tekemään sitten pajallaan ja asennus sitten myöhemmin.
Rättihallien, sahatavaravarastojen, ideoimani kynnykset on nyt valettu ja ne saavat kuivaa tämän päivän, ennen muottien poistoa. Toivottavasti trukkikuskit muistavat tämän, eivätkä aja peleillään vielä pehmeään valuun. Toisaalta en kyllä ihmettele, vaikka valut olisi illan aikana ajettu paskaksi, täällä on pyöräkuormaajallakin katkaistu 800*800 mm betonipilarikin poikki, eikä kuski ole huomannut mitään.
Menin loppupäiväksi reskontraan tarkastelemaan kunnossapidon toteutuneita kuluja, nämä kulut ovat aina liian korkeat, olipa kulut mitä hyvänsä ja aina löytyy konsernista joku, jolla on alemmat kulut ja sitä pidetään sitten johtotähtenä. En löytänyt mitään ihmeellistä, kulut ovat muodostuneet ostetuista palveluista, omista palkkakuluista, varaosista ja tarvikkeista. Voi tietysti kysyä mitä on teetetty ulkopuolisilla, kuten tuo vesitykinkin kaiteet, miten niistä on tullut nyt pakolliset, kun niitä ei ole tarvinnut siellä tähän saakka, muutakin tällaista löytyy. Kunnossapitoon menee sellaista kulua, johon ei ole investointirahaa ollut käytettävissä tai kuluja ei haluta tuotantokustannuksiin. Ainakin täällä sahalla tuntuu siltä, että kunnossapito on sellainen "toiveiden tynnyri", johon ihmiset jättävät toiveitaan, milloin työpiste on liian kuuma tai kylmä, milloin meluaa liikaa, milloin halutaan laitteisiin lisäominaisuuksia, kaikki ovat kunnossapidon sylissä.
Lähden hakemaan eväät huomiselle ja samalla olen yön ajan kyljellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti