Torstai 18.12.2003
Joulunaika lähestyy ja Jussin tuuraus ostajana jatkuu, tätä ostamisen ja varastonpyörittämisen ja laskuttamisen tekemistä riittää tasaisesti, onneksi tänään ei tullut mitään kiirehommaa tällä saralla. Laitoin kuitenkin vielä erikseen Kymppineon:n pyynnöstä laskutusosoitetiedon heille, vaikka se on tilauslomakkeessakin, tiedoksi.
Sitten alkoi sahan sisäinen ympäristöauditointi, jossa auditoinnin suoritti paperitehtaan ympäristöpäällikkö ja sahan puolelta mukana oi sahan tirehtööri Pekka, laatupäällikkö Vesa ja sitten jostakin kumman syystä minä, olisi ollut oikeastaan kunnossapidon ylimmän herran pitänyt mielestäni tässä olla mukana, sillä tämähän on päälliköiden suorittama katselmus, vai haluttiinko tähän hakea mukaan joku, jota voi sitten samalla syytellä. No tällä mentiin ja minä siellä mukana kuuntelemassa "viisauksia", monet noistakin nyt esilletulleista asioista olisi ollut kunnossa, mikäli firmalla olisi pistää rahaa tällaiseen toimintaan, esimerkiksi öljyvarasto on syvältä perseestä, ulkokatos maapohjalla, varustettuna kuitenkin irrallisilla valuma-altailla, ongelmajätevarasto jne, ihmetyttää kuitenkin tuo ketjuvoiteluaineiden käyttö ulkona ja niiden keräämättömyys joissakin paikoissa, eikä niistä tässäkään mitään puhuttu, lisäksi täällä on hydrauliikkaa ulkona ja niissä vuotoja vauriotapauksissa, eikä niistäkään puhuttu. Tässä meni päivästä pari tuntia ja odotellaan sitten auditoijan raportti, ennenkuin tirehtööri tekee päätökset, mitä noista esilletulleista asioista toteutetaan. Olisi kyllä saanut olla uusi tirehtöörikin mukana, nyt Pekka oli tässä mukana ja hän lähtee pian pois täältä.
Loppupäivän käytin pyörösahan jäätymisongelman selvittelyyn, ei tässä mielestäni ole muuta mahdollisuutta, kuin saada sellainen liuos terävoiteluun, joka ei jäädy, eikä se saa myöskään alkaa kasvamaan lämpimässä olosuhteessa mitään putkistoa ja suuttimia tukkivaa kasvustoa. Tämäkin asia on oikeastaan tuotannon oma asia, ei kunnossapitoon, eikä investointiprojekteihin liittyvä, mutta miksi minun pitää tätä yksin pähkäillä. Minä olisin kasannut työryhmän tätä miettimään, jossa on mukana edustajat tuotannosta ja kunnossapidosta ja siinä tunnistettaisiin ongelma ja etsittäisiin siihen mahdollisimmasn useita idearikkaita ratkaisumalleja ja sitten niistä etsittäisiin ja jalostettaisiin sellainen malli, joka olisi niin teknisesti, kuin taloudellisestikin toteutettavissa. Kai minä sitten olen tällainen ryhmä tuotantopäällikön mielestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti