Keskiviikko 10.12.2003
Aamulla työnjohtopalaveri, jossa eilen haaveilemiani päätöksiä nosturin ohjaamon vaihdon suhteen ei tietenkään saatu kuulla, on tämä kylle perseestä, mistähän tämä porukka osaa tehdä päätöksiä, ainakaan vielä ei kokoushuoneessa ei paska haissut, joten päätökset on saatu tehtyä vessassa käynnistä, tästä on hyvä jatkaa ja kehittää toimintaa.
Palasin sitten sellaiseen toimintaan, jossa saadaan päätöksiä aikaiseksi. Tehdasaluesuunnittelua ilmoittautui paperitehtaan suunnittelija Reijo tekemään, Reijo on hyvä tyyppi, jonka kanssa olen tehnyt töitä useita vuosia, hyvässä yhteistyössä. Suunnittelussa Reijo tekee ovikarttapiirustukseen päivityksen minun tekemän skitsin pohjalta ja tarvittaessa tekee sitten lisäyksiä ja muutoksia, joista sitten paperitehdas laskuttaa sahaa. Annoin siis skitsin Reijolle, joka lähti toimistoonsa ahkeroimaan.
Kauinka ollakaan, sain sentään jotain päätöksia uudelta tirehtööriltä, Jouko löi lukkoon sahan konttorin seinään tulevan valomainoksen suunnitelman ja sen sijoituksen, pääsempähän ainakin tässä eteenpäin, sitten sovittiin perjantaiksi Tasaamontien öljynerotuskaivon asennuksen. Keskusteluun tuli mukaan Pentti ja keskusteltiin paperitehtaan ja sahan yhteisen kaukolämpöverkoston sahaa koskettavista ongelmista. Verkosto pitäisi jakaa kahtia ja sahalla olisi oma kiertonsa ja paperitehtaalla omansa, nyt tässä ollan aina seisokkien kanssa naimisissa voimalaitoksen ja paperitehtaan kanssa, eikä sahan kuivaamon seisokkiaikoja voi toteuttaa sahan näkökulmasta optimaaliseen aikaan. Tämä olisi sellainen asia, joka pitäisi saada sovittua johtajien kanssa ensin ja sitten perustaa tästä yhteinen projekti tehtaan kanssa. Odotellaan saako Jouko tässä jotain aikaiseksi.
Pidin nosturin ohjaamon vaihdosta Konecranes:n kanssa projektin aloituspalaverin, mukana asennuksia vetävä Martti ja omaa porukkaa, hommat oli suhteellisen nopeasti käyty läpi ja sovittiin muutamia käytännön juttuja, kuten tulityölupien kirjoitukset ja palosuojeluun liittyvät muut asiat, sekä asennuksen työajat. Palaverin jälkeen sitten kävin asennustyön paikan katsomassa tyotannon mestarin kanssa, jonka on määrä siivouttaa alue palokuorman vähentämiseksi.
Sitten oli aika rauhoittua toimistoon kirjoittelemaan yhteistyökumppaneiden joulukortteihin nimi, näitä oli muutamia, joten homma oli nopeasti tehty.
Kuin sokeriksi pohjalle, tirehtööri Pekka soitti ja kertoi, että minulle on tulossa pieni palkankorotus, ei ole suurista kysymys, mutta kyllä mieltä lämmittää, kun tämä tulee tiedoksi ilman omaa ruikuttamista palkankorotuksesta. Pekalle oli paperitehtaan palokunta ilmoittanut, että lavavarastossa on Suomussalmen sahalta aikanaan tuotu moottorikäyttöinen palopumppu ja nyt he haluaisivat sen pois sieltä tilanpuutteen vuoksi, lupasin Pekalle, että olen yhteydessä palokuntaan ja hoidan sen sieltä pois heidän tarpeensa mukaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti