torstai 21. maaliskuuta 2013

31.07.2003

Torstai 31.07.2003
No niin, aamulla taas porukka osien kunnostukseen ja sitten hydrauliikkapumpun asennusporukka vielä valmistelemaan tämän päivän rypistystä. Korjaamolla alkoi siis kuivaamovaunujen kunnostus ja kuivalajittelun (tasaamo) päätyvasteketjun kunnostus, tässä muutin vähän ketjusysteemin rakennetta, saadakseni siitä kestävämmän.
Aamuksi oli tuotannosta tullut viesti pöydälleni, että sahausvalvomon jäähdytys ei toimi kunnolla, siihen piti saada hommattua urakoitsija tutkimaan syytä tähän, sillä omalla porukalla, eikä minulla ole osaamista tähän. Kävin viemässä tämän kaverin paikan päälle ja kerroin vikailmoituksen tiedot hänelle ja tutkinta lähti liikkeelle. Muutaman tunnin kuluttua kaveri kertoi, että kylmäaine oli vähentynyt jostakin syystä ja hänen täytettyä järjestelmän, laitteisto toimii taas. Kysyin oliko vuotoja missään, mutta hän ei ollut niitä havainnut, joten annetaan koneen käydä ja seurataan tilannetta.
Jälkikäsittelyn ja lähettämön toimistojen jäähdytyskoneiden asennus oli edennyt siihen vaiheeseen, että minun piti osoittaa urakoitsijalle, mihin jäähdyttimestä tuleva kuuma ilma johdetaan, ei muuta kuin reikää seinään ja jälkikäsittelyn lämmin ilma nosturihalliin ja lähettämön lämmin ilma sitten ulos.
Viimeinkin klo 09.35 kauan kaivattu hydrauliikkapumppu tuli erikoiskuljetuksena korjaamolle, hommasin vielä lisäresurssiksi Rennen, jolta sain ostettua pari päivää kestäneen vanhan pumpun, nyt pitää jo tapahtua asennuksessa ja niin tapahtuikin ja saatiin pumppu paikoilleen ja tuotanto päälle puolen päivän aikaan, aivan kuin olin kuvitellut toteutuvan.
En kerennyt mennä kuin toimistoon tämän onnistuneen startin jälkeen ja minulle tuli ilmoitus, että siltanosturilla oli ajettu päin rimotuskonetta ja minun pitäisi mennä heti katsomaan ja tehdä arvio tilanteesta. Minä sittten siltä paikalta heti nosturihalliin ja kiipesin katonrajassa operoivaan siltanosturiin tutkimaan vaurioita. Koppi oli siinä kunnossa, vääntynyt rungoltaan ja kiinnityksestään vinossa, etten minä uskaltanut antaa käyttölupaa koneelle, mutta jos hallinnollinen esimies, tuotantopäällikkö luvan antaa, niin siitä vain. Tein suunnitelman, kuinka nosturin koppi tuettaisiin ja varmistettaisiin, että nosturin käyttö olisi turvallista niin pitkäksi aikaa, kunnes meillä olisi uusi koppi tai sitten voitaisiin valmistella kopin peruskorjaus ja korjaus suorittaa. Paikalla kävi monia "asiantuntiujoita", mutta kukaan ei uskaltanut ottaa kantaa turvalliseen käyttöön, joten päätin toteuttaa oman suunnitelman ja katsottiin käyttäjien kanssa mihin asentoon koppi lukittaisiin ja sitten siihen kiinteät lisäkannattimet. Nosturin ajaminen nyt vaikeutui, mutta olisi se ainakin turvallista ja kuitenkin tämä olisi väliaikainen ratkaisu. Nyt sitten oman porukan kesken palaveri, jossa käytiin läpi vaihtoehdot, kuinka edetään. Esitin uuden kopin hankkimista, koska koppi oli jo vanhanaikainen, vailla kunnollista iolmanvaihtoa, lämmitysta ja jäähdytystä, kaikki oloivat samaa mieltä ja niin sovittiin, että minä hoidan asiaa eteenpäin. Heti palaverin päätyttyä soitin Konecranesille tutulle kaverille ja pyysin tulemaan pikaisesti paikan päälle.
Tässä sitä oli taas tapahtumaa, kun saatiin rimotus kuntoon, niin sitten joku valopää ajoi nosturin kopin paskaksi, on tämä hommaa, mutta kun töissä on toistasataa ihmistä, niin kyllä sattuu ja tapahtuu, ainakin täällä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti