keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

05.09.2003

Perjantai 05.09.2003
Juhan tuuraus jatkui ja perjantain ohjelma muodostui kiireiseksi ja työntäyteiseksi, kuten monesti perjantaisin on tapana. Heti aamulla tuli tieto, että kuorenkuljetusputki oli mennyt tukkoon ja siihen piti hommata paikallinen urakoitsija imuautoineen töihin, laitoin siihen mukaan myös Ahdin, jotta putkessa olevat tarkastus/rassausluukut saadaan auki ja kiinni, samalla Ahti oli yhteydessä käyttöhenkilöstöön, sillä putken aukaisussa pitää välillä tukon poiston jälkeen aina kokeilla onko linja kokonaan auki. Tämä piti saada heti korjaukseen, sillä putken tukossaolo maksaa rahaa ylimääräisinä kuljetuskustannuksina, kun kuorta urakoitsijan toimesta kuorma-autolla kuskataan voimalaitokselle. Aamun työnjaossa lisäksi ojensin porukkaa seuraaviin töihin: vannesahan pinnanerottimen paikoilleen asennuksen valmisteli vuorokorjausmies, sahansyötön ensimmäinen pitkittäiskuljetin ei meinaa käynnistyä ilman ulkopuolista apua, laiton sitä Altin tutkimaan, todennäköisesti siellä oli nestekytkimessä liian vähän öljyä sisässä. Altti sahaa konesahalla Reijolle RHS- putkesta pätkiä trukkipalikoiden säilytysnarikkaa varten, Reijo hitsaa narikat valmiiksi ja maalaa ne. Sahauksen aamuvuoron ruokatauolla kunnossapito hyökkäsi vuoromies Tarmon ja Reijon voimin vannesahan pinnanerottajan vaihtoon, pojat saivat osan vaihdettua ja minä sitten tilasin paikalliselta yritykseltä tuon rikkoontuneen laudanerottajan kunnostuksen. Olisi voinut onnistua omillakin tuon korjaus, mutta työkuorma on nyt pojilla sen verran suuri, ettei lisää tähän hätään töitä tarvittu. Kun Ahti oli saanut kuoriputken auki, jatkoi hän hydrauliikkaosien kunnostamista, Esan poissaollessa, aamun tauolla Ahti kävi kiristämässä pelkkakuljettimen ketjun. Tuotannon vuoronvaihdon tauolla Altti ja Ahti kävivät sahan särmäsahan 2 pöytälevyt vaihtamassa uusiin, noilla levyillä on tapana kulua ja siksi ne pitää välillä vaihtaa.
Tässähän sitä oli akuuttin kunnossapitoa, Juhan hommaa tuurattu, nyt sitten vielä piti yrittää tehdä omiakin töitä. Sahalinjan kuljettimen muuttaminen kaksiosaiseksi suunnittelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti