perjantai 22. maaliskuuta 2013

05.08.2003

Tiistaina 05.08.2003
Nyt on Juha siis lomalta palannut ja minun ei tarvitse suorittaa aamuisin kunnossapidon pojille työnjakoa, joten pääsen tekemään taas omia hommia. Jatkan aloittamaani tuotantoketjun loppupään kesäseisokkitöiden raportointia Arttu- kunnossapitotietojärjestelmään, jaksan edelleen puhua siitä, kuinka tärkeää on kerätä kaikki huolto- ja korjaustieto laitteille, sillä niistä voidaan laskea kustannusten kautta hetki, milloin kyseinen laite kannattaa uusia jo pelkästään kunnossapitokulujen vuoksi. Lisäksi tämä huoltotietokanta antaa selkänojaa mahdollisten takuuasioiden selvittelyissä laitetoimittajan kanssa, saadaan helposti kerättyä todisteet siitä, onko laitetta huollettu laitetoimittajan ohjeiden mukaan vai ei ja tällä tiedolla on takuuneuvottelut helppo hoitaa.
Viime viikonlopun sitomakonekamppailujen seurauksena sovin Fromm:n kanssa, että heiltä tulee huoltomies virittämään sitomakoneet kuntoon ja samalla saadaan omille kavereille lisäkoulutusta oikein elävässä elämässä ja kädestä pitäen. Noiden koneiden hallinta täytyy saada mielestäni "omiin käsiin", jokaiseen ongelmatilanteeseen avun hälyttäminen etelästä maksaa rahaa sekä suorana kuluna, että tuotantotappioina. Hoidan vielä tämän asian, koska olin laittanut asian liikkeelle, saa Juha keskittyä uusiin asioihin.
Tiistaisin on aamulla työnjohtopalaveri, jossa tuotantopäällikön johdolla työnjohtajat käyvät läpi viikottaiset tapahtumat. Palavereissa käsitellään tuotantoluvut menneeltä viikolta, minulle ei koskaan selvinnyt, miksi muut osastot puhuivat toteutuneesta viikosta, mutta sahatavaran lähetysosasto puhui aina tulevasta viikosta ja toteutuma jäi käsittelemättä, kai tässä oli sellaista korkeampaa matematiikkaa, jota minä en ymmärtänyt. Palaverissa käsiteltiin myös kaikki tuotannon pysäyttäneet laitteiden rikkoontumiset ja siinä kunnossapidon työnjohto sai suu vaahdossa selittää, mitä oli tapahtunut ja kuinka asia korjattiin. Näissä palavereissa sai kuulla välillä, vaikka kuinka ihmeellisiä vikaantumisen mekanismeja, kun tuotannon työnjohtajat erittivät vakuuttaa, että joku akseli katkesi ilman mitään syytä, tai sähkömoottori itsestään ylikuumeni ja laukaisi lämpöreleen, loppujen lopuksi jokaiselle rikkoontumiselle on luonnollinen syy ja se syy oli sitten valitettavan usein käyttövirhe tai laitteen lähiympäristön epäsiisteydestä johtuva laitteen liikakuormitus.
Huomenna alkaa minulla kahden päivän kesäloma ja yhden "pekkaspäivä", eli olen pois töistä loppuviikon ja ensi viikon alun olen sitten myös "pekkasella" (maanantai).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti