Viikonloppu on siis takana, lauantaina oli töitä paketoinnissa toimivien sahatavarapakettien sitomakoneiden kanssa, ykköskone syöttää teräksistä sitomakiskoa liikaa ja sen säätäminen oman porukan voimin näyttää tuskaiselta. Ongelmia on myös uuden sitomakoneen 3 kanssa, jonka muovisen sitomakiskon liittämisen tarvittavan sähkövastuspaketin vaihdolla saatiin tilanne korjatuksi, vähäksi aikaa, ongelmat jatkuvat edelleen. Hankittava ensi viikolla erikoisosaamista, mikäli tilanne tästä pahenee, eikä saada itse lopullista säätöä tehtyä.
Aamulla jatkuu Veetun porukalla siltanosturin hoitotason laajennus, jotta hätätikkaille olisi mahdollisuus päästä ja lisäksi noiden hätätikkaiden toimintaan saattaminen kolarin jäljiltä. Lisäksi on jälleen yllätyksellisiä laiterikkoja tullut taas, sahan lautalajitteluosastolla on kuljettimen taittopyörän akseli katkennut, samaten yllätyksenä on rimotuksella nostavan kuljettimen (kiramo) vetoakselilla olleen kuorikytkimen rikkoutuminen, sokerina pohjalla on sahatavarakuivaamolla kuivaamokuorman siirtolaitteella jousiongelmia, hyvää tässä kaikessa on kuitenkin se, että Juha on tullut lomalta töihin ja innokkaana saa ottaa haltuunsa omaa hommaansa jälleen.
Vannesahan pölynpoistikanavan tehnyt urakoitsija tuli hakemaan reklamaationi innoittamana toimittamansa kanavistot muokattavaksi, kuvittelee sillä tavalla pääsevänsä halvemmalla, kuin uusien tekemisellä, aivan sama minulle, kunhan kanavat tulevat toimimaan ja sopimaan suunniteltuun kohtaan.
Nyt pääsen sitten taas vähän omaan toimeenkin ja jatkan sahatavaraston ilmanvaihdon pähkäilyä, kuinka saada pidettyä varaston sisäpuoli kosteudesta vapaana, jottei kattorakenteet ja varastoitu sahatavara menisi piloille. Tänne on laitettava katon läpi jotkut alipaineella toimivat tuulettimet, joille ei tarvita ulkopuolista käyttövoimaa, haasteena tässä on kuitenkin se, ettei tuota varastoa lämmitetä, eikä siinä ole olko-ovia, vaan se on läpiajettavissa trukilla kuorman kanssa. Onneksi tuo varasto on kuitenkin ympäröivää piha-aluetta ylempänä, joten varastossa ei ainakaan lattioilla vesi seiso. Tekemättä on vielä jälkikäsittelyn seisokkitöiden raportointi kunnossapidon tietojärjestelmään, pääsen sitä tänään, toivottavasti, aloittelemaan, tässä menee monta päivää, sillä minun mielestä on tärkeää kertätä laittteille korjaushistoriaa, jota tietoa voisi sitten myöhemmässä vaiheessa hyödyntää, kun investointisuunnitelmia teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti